LETTULAUANTAI - KUUPUU JA ISLAJA PAISTAA
Aina silloin tällöin kotini muuttuu hikiseksi, paistetun rasvan katkuiseksi herkkukeitaaksi. Homman nimi on Lettulauantai. Kertana eräänä sain vieraakseni kaksi kuumaa musamirriä, joita yritin hieman haastatella ennen syöpöttelyä. Alkulämmittelyksi olimme levyraatia, mutta koska tästä ei ole jäänyt minkäänlaista dokumenttia siirrymme suoraan asiaan, Tesoman ja Jollaksen kautta Israeliin ja Nicon keikkabussiin. Tarkkaavaisimmat skenehaukat huomaavatkin heti, että haastattelu on vanha: naiset eivät enää asu Tampereella, kumpikin on jo esittänyt omaa musiikkiaan yleisön edessä (useita kertoja vieläpä) ja Hertta Lussu Ässäkin on eilisen uutisia.
HINDUPYÖRÄILIJÄ: Millaisia musiikinkuluttajia olette itse?
MERJA (JONNAlle, hänen kirjevihkoa tutkiessaan): Siis tekin teitte ala-asteella mokkapaloja, mikä juttu se on?
HP: Mä esitän kysymykset täällä.
J: Mä tein ehkä joka viikko mokkapaloja.
M: Syö pullia se kasvattaa... Syö villua...
J: Tarkottaaks kuluttaminen, että kuinka paljon ostaa levyjä?
HP: Mitä kuuntelee?
J: Mä kuuntelen töissä radiota.
M: Kuunteleksä sitä New Jerseytä (=WFMU)? Onkse hyvä?
J: On, se on tosi hyvä. Sit mä ostelen hyviä levyjä ja kuuntelen niitä tosi paljon. Aina samaa levyä jotain kuukauden putkeen.
HP: Onko teidän mielestä sillain, että naispuoliset ihmiset kuuntelee monesti tarkemmin levyjä?
M: Emmä usko, että se on mikään sukupuolijakauma asia..
HP: Mun mielestä monesti menee niin.
M: Ai mimmosia me siis oltiin?
HP: Te olitte vaan heti, että ei mitään sukupuolieroja.
HP: Mikä tekee musiikista hyvän tai huonon?
M: Se, että tykkääkö siitä. Ihan tyhmiä kysymyksiä. Eks voitas syödä jo niitä lettuja.
HP: Miten te vietitte aikaa pienenä, ennen koulua?
M: En muista kun olin niin tokkurassa. Vietin aika paljon aikaa lipaston alla ja vaatekaapissa.
HP: Kuulostaa aika ikävältä.
M: Ei kun mä viihdyin sellaisissa paikoissa.
J: Kaapissa oli tosi kiva lukee taskulampun kanssa. Mä kävin kerhoissa tosi paljon.
M: Mä en suostunut käymään missään kerhoissa ikinä. Mä inhosin kaikkia muita lapsia.
HP: Sä olit sitten yksin. Oliko Jonnalla kavereita?
J: Oli, tosi monta.
M: Oli mullakin kavereita, mutta... nää on vähän liian henkilökohtaisia nää sun kysymykset. Tulee paha mieli.
HP: Emmä voinut tietää, että tulee paha mieli, jos kysyy lapsuudesta. Yleensä ei tuu.
M: Mä löysin kerran, ekalla, koulun takaa sellasen rahalähteen. Siellä oli seitsemän markkaa. Sitten mä menin kattoon seuraavana päivänä ja siellä oli taas seittemän markkaa. Ei sitä kestänyt kuin pari päivää, mutta mä olin tosi rikas.
HP: Missä Jonna on asunut pienenä?
J: Hämeenlinnassa ja Tessulla. Tessun ala-asteella oli yksi poika joka joi kuravettä. Sitä yllytettiin.
HP: Mitkä asiat ovat teille tällä hetkellä tärkeimpiä?
J: Sipsit ja kokis.
M: Lettulauantai, jos se käynnistyis hiljalleen. Tässä on vielä jotain virallista keskustelua ennen lettulauantain käynnistymistä. Voitasko hoitaa tää äkkiä pois alta?
HP: Onko teillä ollut uskonnolisia kokemuksia?
J: Johdatteleksä meitä?
M: Niin, yritäksä saada meidät puhuun meidän Israelin kokemuksista?
HP: Niin joo, kertokaa teidän Toiviomatkoista!
J: Sieltä sai diplomin.
M: Niin sai, että on käynyt pyhällä maalla, Jeesuksen jalanjäljissä. Mulle ne paikat, sekä se minne se haudattiin, että se missä se synty, oli pettymyksiä. Ei ne ollut sellasia kun mä olin kuvitellut. Luola vaan.
HP: Mitä siellä olis pitänyt olla?
J: Mutta pääsikö sinne luolaankaan edes? Mä muistan, että mä olin vaan jossain alhalla ja sitten se luola oli jossain kaukana, eikä sinne päässyt.
M: Ehkä se oli joku toinen luola missä mä olin. Niitä voi olla siellä useampia.
J: Se oli mustanaamion luola. Kun mä olin ehtoollisella Jeesuksen haudalla...
M: ...niin pitää ottaa se pääkallo käteen ja tehdä se pääkallovala. Olikohan se sittenkään näitä Jeesus-juttuja?
J: Sen mä muistan tosi elävästi, kun mulle tuli ripuli ja mä rukoilin Jeesusta hotellihuoneessa kun mä olin yksin siellä. Ei se sitten kestänytkään kuin ehkä päivän.
HP: Olenko kertonut koskaan kun me rukoiltiin Janican kanssa kahvia? Meidän äiti oli tulossa töistä ja me haluttiin keittää sille kahvia, mutta me ei löydetty mistään kahvia. Me rukoiltiin, että sitä kahvia tulis jostain ja sitten me löydettiinkin sitä.
M: Joo, mulla on samanlaisia kokemuksia tosi paljon. Yleensäkin kun asiat hukkuu. En ole kyllä enää lähiaikoina käyttänyt Jeesusta niiden etsimiseen.
J: Mulla ois yks toinen rukoilujuttu kanssa, mutta kerro sä eka.
M: Oikeestaan Jeeskusella ei ollut siinä sen kummempaa tekemistä enää, kun se voima oli jo mussa itsessäni. Mä hallitsin luonnonvoimat noin kuusivuotiaana. Mä pystyin tyynnyttämään myrskyjä jonkin verran. Sit mä tajusin, että mulla on joku rooli tässä Raamatussa. Mä kirjotin ja lisäsin siihen vielä yhden kirjan. Se on piilotettuna johonkin Jollakseen se pergamentti, mikä löytyy joskus. Mä olin just oppinut kirjoittamaan. Mä en muista mitä siinä oli, mutta oisko se ollut joku Merjan apostoliset teot vuonna... 80-luvulla. Mutta, sitten ne katos ne voimat eikä ole sen jälkeen näkynyt.
HP: Blääh.
J: Kyllä ne voi tulla vielä takas joku päivä. Mulla oli semmonen, että mä olin kattomassa Timo Taikuria. Se halus yhden avustajan sieltä yleisöstä ja sit mä ehdin rukoileen, että toivottavasti se valitsisi mut ja sitten se valitsi mut. Sit mä sain siltä jonkun ilmapallokoiran tai jotain kun mä autoin sitä. Sit mun täti oli nähnyt sen myöhemmin baarissa ja se oli saanut siltä nimmarin.
HP: Tippurin?
J: Täti sai tippurin ja mä sain nimmarin.
HP: Tuleeko jotain koulumuistoja mieleen? Esimerkikis musiikintunneilta?
M: Mut pakotettiin musiikkiluokalle kun mä olin kolmannella. Mä en olisi halunnut mennä sinne. Piti mennä sellaseen kokeeseen ja mä yritin olla hirveen epämusikaalinen, mut ei auttanut. Mä en mahtanut tällekään voimalle mitään. Meillä oli semmonen opettaja että se laulatti meillä Popedaa pelkästään. Erityisesti Kersantti Karoliina -kappale opeteltiin useilla soittimilla soittamaan, mm. nokkahuilulla ja kellopelillä. Sitten tehtiin luokkaretkiä ostoskeskukseen ja sitten opettajan pitikin jo mennä treffeille. Että ihan hauskoja muistoja on siltä ajalta useita.
J: Mä en ollu musiikkiluokalla, mut kun mä menin kuudennella Annalaan, siellä ne kaikki oli soittanu nokkahuilua jo kolme vuotta. Sit meillä oli soittokokeet ja Donna Donna piti soittaa ja mä olin tietenkin ihan tosi huono. Hikiset sormet ei ollu paikallaan ja kuulu vaan vingahduksia.
M: Sähän soitat vieläkin vähän samalla lailla.
|
M: Yläasteella sai sitten välitunneilla soittaa bänditilassa. Punkkii. Me avattiin aina kaikki ikkunat ja sit soitettiin niin lujaa ku pystyttiin. Vaihdettiin koko ajan soittimia, ettei kukaan vahingossakaan oppinut yhtään mitään. Sitä sitten kesti.
HP: Minkä nimisiä bändejä teillä oli?
M: Sammakko ja Kilpikonna oli ehkä tää kauiten pystyssä ollut bändi, se oli ainakin viikon tai ehkä kaksi.
HP: Onko Jonnalla ollut punkkibändi?
J: Ei, mutta meillä oli joskus neljännellä yhen Jaanan kanssa bändi.
HP: Millasta musaa?
J: Ihan tavallista. Emmä tiedä oliko sillä edes nimee.
M: Meillä oli myös sellanen bändi, jossa laulettiin raamatusta Saarnaajaa punkiksi muokattuna. Se oli tosi tiedostava orkesteri, koska se oli semmosta se teksti, tiedättekin varmaan saarnaajan? Ei mitään uutta auringon alla, sellasta pessimististä, vihantäyteistä. Jobin kirjaa kanssa, se oli toinen. Semmosta vähän mitä niinku punkkiin kuuluu, että vähän vihasta ja nuorta, mutta kuitenkin ollaan älykkäitä ja tiedostavia maailman tilasta ja synnistä ja kuolemasta. Kaikki nämä klassiset aiheet käytiin läpi. En muista soitettiinko kertakaan vaan oliko se vaan sitä bändin perustamista.
HP: Te ootte molemmat käyneet punkkikeikoilla?
M: Mä pyörin aika paljon niiden punkkareiden kanssa, hiivantuoksuisten olioiden parissa.
HP: Sä et kuitenkaan itseäs laskenut punkkariksi?
M: Ei, ne oli aina vähän sellaisia yksinkertaisia ja rumia hahmoja.
HP: Mutta joku veti puoleensa?
M: Joku veti, en osaa sanoa mikä. Ei ainakaan ihmiset ja musiikki.
HP: Päihteet ja seksi?
M: Ei, siihen liitty myös se ettei ollut mitään päihteitä tai seksiä. Se oli varmaan vaan joku asia näitten yläpuolella... mä olin varmaan vaan aika yksinäinen! Ei ollu muita kavereita. Tää sen täytyi olla.
HP: Minkä soittimen ottaisitte, jos saisitte minkä vaan?
M: Mä ottaisin varmaan jonkun kosketinsoittimen, niinku polkuharmoonin tai jotku urut.
J: Mä mietin vähän pianoo.
M: Mut toisaalta nyt kun tää Nicon elähtänyt naama katsoo muo täältä kirjan sivuilta...
HP: Kannettava matkaharmooni?
J: Nicon kohtalo odottaa... tai sello. Onhan niitä mitä haluais muttei koskaan saa.
M: Joku sellanen, että samalla kun sitä soittaa niin voi laulaa lurautella. Että suussa ei ole mitään tavaraa samaan aikaan mielellään. Sellanen ois ideaali.
HP: Oletteko koskaan miettineet keikkailevanne?
M: Mä oon miettinyt.
J: Mäkin oon miettinyt vähän.
M: Mä en oikeen tiedä miten sen voisi toteuttaa.
J: En määkään. Mä luulen ettei tarvi muutakun sellasen efektilaitteen.
M: Ja kasettisoittimen.
J: Kasettisoittimen, soittimia ja efektin, jonka läpi uskaltaa laulaa.
HP: Mitens toi Kukkiva Poliisi, onko se edelleen toiminnassa?
J: Emmä tiedä.
HP: Kuka sen tietää?
J: Ehkä vuoden välein.
HP: Entäs noi muut bändit missä te soitatte? Minkälaista tyydytystä niistä saa?
M: Ihan täydellistä.
J: Turussa sai, mutta täällä ei enää saa. Siellä sai joka tiistai.
HP: Saatteko te vaikutteita muusta musiikista?
M: Ihan varmasti kyllä, musta se oli hauska kun se yksi ukkeli kirjotti sinne Aquariukseen Brigitte Fontainesta, koska mä kuulin sitä ekaa kertaa vasta levyn teon jälkeen. Tavallaan ehkä toisenlaisia vaikutteita, jotka tulee muualta kuin levyjä kuuntelemalla. Semmosta huomaamatonta, ettei opiskele levyjä, että miten ne on tehty. Ei tulis mieleenkään pilkkoa kappaleita osiin ja miettiä miten ne on tehty, että voisinko itse tehdä saman mutta hieman eri tavalla. Mut että ei tässä missään tyhjiössäkään eletä. Mulle suurin innoittaja olen minä itse.
HP: Okei...
J: Mun mielestä kaikki ihmiset on sellaisia suodattimia. Kaikki mitä näkee ja kuulee ja tekee tulee sen suodattimen läpi. Ei se sen kummosempi juttu varmaankaan ole.
HP: Niinku ruuansulatus: sisään ruokaa ja ulos paskaa.
J: Joskus ripuli.
M: Nopea puolittainen sulatus.
HP: Kuis usein te äänittelette? Te kuiteskin yleensä äänittelette kun te soittelette?
M: No mulla ei mene ihan tollain ainakaan.
HP: Sävellätkö?
M: Nyt mä olen alkanut säveltämään vaikkei sitä kukaan muu huomaa. Mut et esimerkiks mä olen kaksi viikkoa säveltänyt päässäni yhtä kappaletta, että se ei ole vielä tullut lihaksi niin sanotusti. Mutta se on jo olemassa henkenä. Ja tämä on ihan uutta mulle, että nyt se ei enää tapahdu vahingossa vaan harkitusti. Eroa ei ehkä muut huomaa.
HP: Säveltääkö Kuupuu?
J: Ei... emmä tiedä mitä on säveltäminen. Sitä ottaa jonkun soittimen ja millainen ääni siitä tulee niin se johdatta mua.
M: Mut joku varmaan johdattaa sen soittimen luo. Vai arvoksä niitä silmät kiinni?
J: En. Mut mä olen kyllä aatellut, että tekis sellaset laput ja aina valitsi niistä lapuista, missä on ne soittimet, että ottaisi vaikka viis... Mutta nyt mulla on tauko ja mä keskityn mun viuluun.
HP: Niin sä opiskelet viulunsoittoa.
J: Niin, mä opiskelen tosiaan viulunsoittoa. Kotona.
M: Siellä sun omassa opistossa.
J: Ted (vai Dead?) Karanka opisto.
HP: Merja on ainakin joskus sanonut, että rajoittaa kun ei osaa soittaa niin hyvin kuin haluais.
M: Tavallan se ei ehkä mene enää niin. Mä en voi välttyä siltä että mä opin kokoajan lisää. Ei se ole voinut olla este.
HP: Se on vain hidaste.
M: Ehkä se oli kerran joku este viisi minuuttia, mutta se este kierrettiin. Voi pyytää vaikka jotain joka osaa soittamaan sen kohdan.
J: Mua rajoittaa se silloin kun soittaa yhdessä joidenkin kanssa. Jos vaikka tietää mitä haluaisi soittaa tai mikä sopisi siihen, mutta soittaakin jotain joka tuhoaa koko kappaleen. Se on kauheeta.
M: Niin, mutta toisaalta, jos soittaa näissä piireissä niin toi on aika harvinaista et onnistuis soittotaidottomuudellaan tuhoamaan jotain.
J: Ei ehkä mulle. Ehkä mä otan liian isoja paineita. Aina voi tarttua siihen marakassiin.
M: Mä selvisin ainakin (Avarus-)kiertueen soittamalla kolmea sointua. Kaikki oli, että “wow hyvää kitaran soittoa, hyvä meno“. Se on se haara-asento tärkein kuiteskin siinä soittaessa. Sellainen vakuuttava ote kitaran kaulasta. Ja wah-wah työskentely. Saattoi kyllä olla useampia otteita kuin kolme, että ehkä tässä hieman vähättelin itseäni. Virityksestä riippuen tietysti. Mutta pidetään asiat yksinkertaisina kuitenkin, ettei mitään orkesterisovituksia ole hirveä into lähteä toistaiseksi tekemään. Sitäpaitsi olenhan mä opiskellut sitä musiikkia, jos ette tienny. Mä osaan lukea nuottejakin. Olen suorittanut 1/3:n, muistaakseni opiston parhailla arvosanoilla, soittamalla Ave Marian.
HP: Minkä opiston? Delfiinien opiston?
M: Joo, mä olin ainut jolla oli sormet. Mä olin paras soittaan pianoo.
M: Aina kun avaa tän kirjan, niin tää Nicon nyrpee naama tulee.
HP: Kertokaas vähän suhteestanne Nicoon. Jonnahan on lukenut Nico-kirjankin.
J: Niin oon. Siinä oli yks tosi hauska kohta. Mä en ala sitä selittää koska mä olen huono selittään.
M: Mutta kerro sillain ihan omalla tavallas. Älä välitä jos vähän tulee änkytystä.
J: Nicon viimeisiä kiertueita oli Amerikassa ja se ei kai sitten mennyt kauheen hyvin, ihmiset ei diggaillu enää. Oli niin huumehuurunen ämmä siinä. Ne oli sitten pysähtynyt johonkin paikkaan, mihin auto pysähty. Eiku ne oli saapunut johonkin osavaltioon ja siinä rajalla oli joku maskotti, joku tyyppi jolla oli jonkun eläimen tai jonkun hassun pehmosen olennon puku päällä. Se tyyppi oli tunnistanut Nicon ja se oli ihan innoissaan sen asunsa sisällä. Sit se oli kehunut Nicon Marble Index -levyä tai jotain. Sitten Nico oli kysynyt siltä, että osaaks sä myös lukea ja kirjoittaa.. Se on tosi paljon hauskempi siinä kirjassa.
M: Mä olisin niin paljon halunnut olla näkemässä tuon tapahtuman.
J: Musta se on tosi surullista, että just kun se on pääsemässä eroon huumeista ja se pyöräilee jossain maaseudulla ja saa sydänkohtauksen ja kuolee. Just kun se oli alkamassa kirjottamaan elämäkertaansa.
M: Semmosta se elämä on. Niin ne lähtee, just ku jotenkin se elämäkerta olis tulossa...
J: Ja pää selvinnyt, lähes.
|
HP: Merja on saanut raivareita, kun on verrattu Nicoon.
J: Tuliko vaahtoa suusta?
M: Emmä ole saanut raivareita. Ehkä siellä kiertueella ärsytti se ajatusmaailma, että jos on naispuolinen ihminen Suomesta ja tekee jotain, niin sitten kysytään, että kuulostatko Nicolta vai Kukkivalta Poliisilta. Että on olemassa nämä kaks.
J: Musta on olemassa vaan Fursaxa.
HP: Joka kuulostaa Nicolta.
J: Ei ole siis muuta kuin Nico.
M: Roope (Eronen) sano, että pitäis kuulostaa enemmän Nicolta.
J: Pylon (Roopen bändi) vois kuulostaa mun mielestä vähän enemmän Karkkiautomaatilta.
M: Ehkä se oli vaan oikeesti vitsi ja mä olin vaan sellaisessa tilassa, että mulla ei ollut huumorintajua. Jota tapahtui aika usein kiertueen aikana. Mutta ei se raivostuta, vaan lähinnä osoittaa kuulijan mielikuvituksenpuutetta.
HP: Te kuitenkin tykkäätte Nicon musasta?
M: Mä kyllä tykkään ihan tosi paljon Nicon musasta, muttei tulis kyllä mieleenkään yrittää matkia jotain sellasta.
J: Niin.
M: Musta tuntuu että mä en ole pystynyt ilmasemaan itseeni yhtään tän koko haastattelun aikana.
HP: Musta sä olet ilmassut ittees ihan hyvin.
M: Mutta mä olen perfektionisti ja musta tuntuu, että tämä oli vajavaista. Mä olen kuitenkin se tyttö, joka pysty joskus hallitsemaan ilmat. Eli jos mahdollista niin mä täydennän tätä myöhemmin. Mulla on tosi paljon mielipiteitä kaikesta.
HP: Jaas jotain mielipiteitä nykymaailman menosta.
M: Ihan hulluksi mennyt.
HP: Se olisi sun näkemys?
M: Maailma on mennyt ihan hulluksi.
J: Maailmanloppu tulossa, se on jo käynnissä.
M: Toiviomatkoillakin kallistuu koko ajan hinnat. Se on ihan selkeä merkki siitä että Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä.
J: Voisko joku lukija sponssata meille toiviomatkat?
M: Tähän loppun terveisiä sellaiselle Tiiti nimiselle tytölle, että jos luet tän niin ota yhteyttä. Tiedät kyllä kenelle soittaa.
HP: Kehukaa toisianne tähän loppuun.
J: Musta Islaja on tosi hyvä, siinä on niinku kaikki. Odotan innolla sun uutta levyä.
M: Samat sanat Kuupuusta. Ja sit vielä, kun sulta on tullut jo kolme levyä, niin musta on hauska kun siinä on semmonen ajallinen kehitys, degeneroituminen, mikskä sitä nyt haluaakaan sanoa. Uudet kappaleet on ihan älyttömän hyviä ja pysyy tosi hyvin kasassa. Siinä ekallakin oli jotain, mutta sitten jotkut oli sellasia ihan omituisia pyrähdyksiä. Toi uus on aika tasapainon tapaus.
HP: Onko yhteistyötä luvassa? Asutte kuitenkin samassa kaupungissakin, vielä pari päivää.
J: Joo meillä on huomenna keikka tuolla, missä se oli, Tampere-talolla.
M: Liput 25 euroa. Sitä mä olen miettinyt, että miksei Kukkivaan Poliisin ole koskaan pyydetty vierailemaan? Mut sitten Lau sanoi, että koska mä osaan soittaa paremmin kuin te, niin te ette ole pyytäny mua sinne. Se halus vaan lohduttaa mua, koska sillä on sama ongelma, ei sitäkään ole koskaan pyydetty.
HP: Toi on toi, että pitäiskö teitä pyytää vaan koska olette tyttöjä?
M: Se juttu alko just siitä, että pitääkö aina näiden poikien kanssa vaan soitella. Ja mä sanoin ettei ole muitakaan.
J: Pitäs alottaa ehkä uus bändi.
M: The Nicos of Finland. Mä näen jo millä fontilla se ois tehty.
HP: Kakkapökäleillä. Nyt mä haluan lettuja ja rasvan tuoksua tähän asuntoon.
J: Ollaan lätyt ansaittu.
LIITTEET