Takaisin

PEKENDERI PUHUU

Laura Naukkarinen haastatteli

Kuka olet ja mistä tulet? Tää oli Jaskan kysymys sulle.
Niin, no, oon Pekko Käppi ja tuun Port Arthurista.
Noin lyhyt historia?
No tota mä oon syntynyt Tampereella ja sitten viettänyt lapsuuden Paraisilla kuunnellen yöt päivät kivimurskaamon kirskettä ja sitten ollut aika pöljä teinari ja päätynyt Tampereelle opiskelemaan ja soittamaan ja Turkuun oleen ja sivariin.

Kaks sanaa: Grateful Dead.
Vau.
Mitä tulee mieleen?
Ääniä, hajuja ja hetkiä, tiettyjä ongelmia, sellasta kummallista nostalgiaa kun tosiaan silloin teinarina tuli kierrettyä niiden perässä volkkari-pakettiautolla pitkin Amerikkaa.
Keitä teitä sitten oli pakettiautossa?
Niin, mä olin siis vaihto-oppilaana Ohiossa sellaisessa pienessä Centerville-kaupungissa ja siellä se isäntäperheen veli oli siihen aikaan kauhea dead head ja se mut raahasi mukaan. Mäkin siitä sitten innostuin kauheasti ja melkein kaikki lomat mitä oli niin lähettiin aika pitkiäkin matkoja ajeleen niiden perässä. Mutta sitten en kuunnellut moneen vuoteen itse asiassa kyllä oikeen, nyt vasta pari vuotta sitten rupesin kuuntelemaan levyjä uudestaan ja vähän sekasin tunnelmin, vaikka hienoja hetkiä siellä tietty on. Kaivoin juuri noita kasettibootlegeja, mitä silloin nauhoteltiin, ja tietenkin siinä on hirveesti kaunista nostalgiaa nyt kun kuuntelee, ja toisaalta se on hirveän hämmentävää koska niillä oli varmaan aikasmoisia terveys- yms. -ongelmia, ainakin Jerry Garcia oli siinä vaiheessa jo ilmeisen väsynyt ja unohteli sanojakin ja oli kai aika huonona… Ääni sillä oli kyllä edelleen sydäntäsärkevä (ja mää näin sen miltei hajuetäisyydellä, backstagella vieläpä. Meillä oli sellanen jännä kontakti josta saatin aina passitki. Kerran uskalsin kätellä urkuria ja tietty hyvätapaisena nuorena puristin sen käden jämäkästi ruttuun ja kuului ruks siitä. Menipäs nyt vanha dedhed muistelee -jutuks.)
Niin mikäs vuosi se olikaan?
Niin joo, 93-94. Onpas nyt sekavaa. Kauhea impulssihan siitä tuli koska siinä oli mukana sitä jamittelua ja improvisaatiota. Mulla oli kuitenkin sellanen junttirokkitausta siihen aikaan ja ihmettelin aluksi että mitä, onpas nyt kakkia. Mutta aika nopeasti sitten imaistui siihen… Mutta kyllähän se aika inhaa on kuunnella niitä loppupään levyjä kun ne teki tosi semmosia… outoja… semmosta kummaa poppia ja rhythm'n'bluesia, semmosta valkoisen keski-ikämiehen poppirokkia vähäsen. Livenä ne kyllä kumminkin jaksoivat jotenkin ain soittaakin. Nii ja tiesitkös että JG oli kova bluegrass-banjisti!
No en kyllä tiennyt! Mitä siellä matkoilla tapahtui? Oliko se vaan ajamista ja hengailua?
No ajamista tietenkin paljonkin oli ja sitten ne konserttikaupungin leirintäalueet täytty niistä seuraajista omiksi festivaaleikseen ja ne konserttipaikkojen parkkipaikat tietenkin ja sitten siellä oli hirveesti niitä höyrypäitä ja psykedeelisiä aineita tietenkin…Värikkäitä paitoja hämmästeltiin ja semmosta pikku pussukkaa potkiskeltiin, tai kaverit.
Amerikka-meininkiä..
Mmm, kyl se oli tosi Amerikka-meininkiä… Ja oli joku mellakka, että siinä vaiheessa vissiin ne uhkaili jotenkin lopettavansa kun keikoille alkoi tulla sellaisia järjestysongelmia. Mutta kaikenmoista hengailua ja kakinjauhamista ja tietenkin aina kuunneltiin niitä nauhotuksia ja arvailtiin seuraavan konsertin settilistoja. Aika nörttejä oltiin.
Huumeskandaaleja?
Ei varmaan saa huumeskandaalia minusta tekemälläkään. Muistelen, että haastavampaa oli varmaan löytää alaikäisenä olutta tuolta. Jännempää on se että tuolla tiedonvaltaväylällä on luettavissa J.Garcian ruumiinavausraportti tai vastaava ja testamentti. Se se vasta on jotain tuo.

Onko ollut sitten jotain muitakin tuommoisia intensiivisiä musiikkikokemuksia, jotka ovat muuttaneet paljon?
On, sitten vähän sen jälkeen kun pääsin lukiosta, menin Kaustisille opiskelemaan kansanmusiikkia Ala-Könni-opistoon ja siellä tavallaan kaikki muuttui ihan täysin. Mä tulin kauheen populaarimusiikkikielteiseksi ja kuuntelin pariin vuoteen vain kansanmusiikkia tai siihen jotenkin liittyvää matksua, mikä ny oli aika tyhmää, mutta siinä vaiheessa ihan terveellistäkin, koska se jotenkin puhdisti. Ja se nyt oli aika pitkä vaihe sitten, vielä kun muutin Kaustisilta Tampereelle. Tampereella ajauduin Laurilan Jannen kautta tämmöseen uuteen maailmaan. Kyl mä muistan, tai no miten, saako Hindupyöräilijässä sanoa, mutta..
Katsotaan…
Niin se Lumottu Karkkipurkki- kasetti oli kyl semmonen erittäin maailmoja avaava kokemus tai mä olin tosi ihmeissäni että miten tälleen voi soittaa ja kylläpäs kuulostaa hyvältä.. Koska musta oli tullut, ei niinkään opetuksen kautta, mutta jotenkin sellaisesta kansanmusiikki-skenestä tai maailmasta oli tullut tietynlainen oikein tai tarkasti soittamisen tai laulamisen vaatimus. Ja toi oli jotain ihan muuta, musiikinkäsittelytapa toisesta maailmasta.
Kuulitko sä siinäkin jotain yhteyttä kansanmusiikkiin, jo silloin?
Joo, ilman muuta. Noh, siis heti kun pääsin Tampereelle niin keplottelin itteni sinne meidän laitoksen [musiikintutkimuksen laitos] äänitearkistoon aina kun vaan oli mahdollista. Ja sitten tietenkin se kansanomainen tyyli on sellaista tosi elävää ja välillä en hahmota yhtään niitä melodioita kun niin ambivalentisti tyypit soittaa ja laulaa. Siitä tulee jotenkin mahtavan kirpeä fiilis korviin. Ja jotain samaa fiilistä tuossa kasetissakin oli. Muttei kyse ole tietenkään mistään oikein tai väärin soittamisesta, vaan semmosesta musiikin hahmottamisesta. Nyt kun tulee lupauduttua kaikkiin mahdollisiin juttuihin, niin tosi vaikea on sanoa että mitä eroa on jollain peruskansanmusiikkikokoonpanolla tai rokkibändillä tai improvisaatioporukalla.
Saako kansanmusiikissakin improvisoida?
No kyllä se on yksi semmonen kansanmusiikin piirre, mutta se on vähän erilaista ku esim. Päivänsäteessä tai Avaruksella. Kansanmusiikissa puhutaan perinteisesti enempi ns. muuntelusta. Se on vähän säännöstellympää, vähän niin kuin intialaises taidemusiikis — ihan eri asia, mutta kuitenkin semmoinen, että on joku tietty tanssilaji tai biisilaji ja sävelikkö tavallaan, jonka pohjalta palasia varioidaan ja improvisoidaan uusia. Ja tietty aikoinaan kun on soitettu esim. häitä useita päiviä niin tuskinpa ne tuhatta piisiä veivannu vaan omasta päästä vaaditun tanssin mukaan ja vaikkapa ton Feodor Pratshun jouhikonsoitto on ajoittain sen verta muuttuvaista että niitä pitempiä piisejä on jo aika vaikea opetella ulkoa. Jossain vaiheessa mä olen hurahtanut mummoihin, tämmösiin arkistolöytöihin, taltiointeihin ja valokuviin. Niiden lauluja ja oon etsinyt valokuvia ja vaikka viulunsoittajamummoja arkistoista. Mä en osaa sanoa mikä siinä mummoudessa sit on. Joskus, muistan, halusin vanhentua hirveän nopeesti, että musta tulisi vanha pappa. Nyt mä oon sitten päätynyt näyttelemään parrakasta mummoa Kolmosten talo-esitykseen. Semmonen oli tää mummo-episodi, mutta kyllä mä luulen, että se on jättänyt jälkensä. Ja siihen liittyy Marina Takalo myös.

Mikä sun tekstien suhde perinteeseen ja sitten taas henkilökohtaisuuteen on? Onko tekstit kumpaakin eriaikaisesti vai samanaikaisesti? Osa lyriikoistahan on sun tekemiä ja aika useat taas lainattuja.
Kyllä ne varmaan aika samaan aikaan on kuitenkin, mutta mä aika harvoin teen omia tekstejä. Mutta sitten taas hyvin paljon pengon noita lähteitä, vanhoja runoja tai kirjoituksia. Mutta mikäs se kysymys olikaan?
Niin, sanotukset, ovatko ne enemmän niinku henkilökohtaisia vai haluatko esittää ne perinteenä?
No joo, tavallaan kyllä silleen henkilökohtaisina että musta ne on kauhean kauniita, vetoavia tai rumia tai semmosia, jotenkin liikuttavia. Minään kansankynttiläperinnemiehenä en halua olla.Ei ihmisen sitä tarvi kaikkea tajutakaan, se on niin hämärtynyt se perinne käsitteenäkin jo. Varmaan siinä mun jossain perinneimagossa on omaakin syytä kun tulee aika epäselvästi tehtyä asioita ja ei se nyt oikeastaan niin kauheeta o. Mutta uutta ”taidetta” tai uutta musiikkia mä mielestäni silti teen koko ajan, vaikka elementtejä oiski pengottu ties mistä ja kyllähän mä aika härskisti yhdistelen ja muuttelen niitä alkuperäisiä tekstejä ja laitan minne sattuu. Mä olen jonkun verran kans pyytänyt Pauliinalta [Haasjoki] että se tekee johonkin lauluun runon ja myös Reetan [Niemelä] teksteihin oon tehny lauluja, että se perinneaspekti ei niissä ole niinkään suorasti mukana, tai on ehkä se fiilis jollain lailla samanhenkinen kuin vanhoissa teksteissä ja outo mielikuvitus… Mutta mulla on myös aika mekaaninen tapa ihastua teksteihin, jos on outoja sanoja tai ihan kummallisia logiikoita niissä lauseissa, ettei ihan ymmärräkään niitä, niin sitten niihin kiinnittää huomiota.
Miten muuten kun Potlatch-festivaalilla esitit kappaleen Sen jalat oli multaset, niin mikä teksti siinä oli? Se oli aika huikea.
Se oli oma. Se oli vähän niinkun muistoteksti; Siinä oli aika mustia asioita ja esineitä mut sit unta ja lentoo ja loppuu vieläpä duuriin. Aika outoo välillä jossain paikassa esiintyä koska on niin jotenkin kauheita tai surullisia ja ahistavia noi tekstit tietyllä tasolla ainakin, jos joku saa selvää, mitä mä laulan, mutta ehkä se on enemmän mun ongelma.

Onko sun mielestä, muuten nykyinen "underground", tai se, joka liikkuu valtavirran alla, onko se nykyaikaista kansanmusiikkia? Vai voiko sitä erotella niin että se mikä tällä hetkellä tapahtuu, voisi olla suomalaista kansanmusiikkia?
Kansanmusiikki-termi on tietenkin kauhean vaikee kun se on alkujaan tarkoittanut semmoista että on ollut sääty, joka on määritellyt kansan ja sen kulttuuria. Se kansa-nimitys on ollut epämääräinen, kun on ollut ennenki luovia yksilöit eikä keskenään yhteinäist porukkaa, vähätteleväkin. Rahvas ei ole puhutellut itseään kansana kansallisromantiikan aikaan. nyt sitten monissa jutuissa ja tilanteissa aina törmää siihen, että höh, eikö sitten populaarimusiikki ja Eppu Normaali ole kansanmusiikkia? Onhan se, mutta se on jo vähän eri kysymys, koska sitten pitäisi määritellä samassa yhteydessä historiallinen kansanmusiikki eri aikakausittain tai jotain tämmöstä ja puhuminen menee sekavaks. Tän ajan musiikissa on hirveesti kansanmusiikin piirteitä, tai no musiikeissa yleensä on aika paljion yhteisiä piirteitä. Yks ero on siinä, että musiikit nykyään on ainakin jotenkin sekundaaris-oraalista, koska usein ollennainen seikka on se äänite tms jonka kautta musaa toistetaan ja tuotetaan. Mutta tää improvisaatioskene, niin sen musiikin soittotavassa kyllä on ihan samanlaisia juttuja: ihmiset kokoontuu viettämään aikaa ja musan tuotto on jotenkin kollektiivista siinä pikkuyhteisössä, ehkä harvemmin liittyen mihinkään tanssitapahtumaan tai häihin tai hautajaisiin, mutta vapaa-ajan viettoon… Semmosta yksityisempää.
Mut kylhän se voi olla sitten että joku suljettu mystikkoveljeskunta on voinut kultaisessa mesopotamiassa , he he, tuottaa vähän samalla meiningillä, rapistelee ja kolistaa ja tuutata auloksella tai no, en tiiä… oliko mikään kauhean hyvä vertaus…

Mites kun sä olet soolona vähän niinku jämähtänyt jouhikon seuraan niin pystyisitkö kuvittelemaan esiintyväsi soolona minkään muun instrumentin kanssa? Miksi juuri jouhikko?
No mä pystyn ja en pysty kuvittelemaan. Ehkä jouhikko käytännöllisistä syistä kun sitä mä soitan eniten. Harvassa porukassa nyt soitan jouhikkoa, enemmän viulua. Mutta sitten taas en osaa tai uskalla minkään muun soittimen kanssa lähteä, mutta on siinä joskus kieltämättä ollut semmonen alitajuinen tunne että nyt mun varmaan pitää soittaa tätä jouhikkoa, mikä on vähän tyhmää. Mutta sehän on vähän semmosta erikoisuudentavoittelua varmaan. Säkkipilliä ja nares juhia olen aatellut soittaa, mutta ovat työn alla ne, siis rakenteilla.
Nii, eihän jouhikkoa paljon yleensä kuule, että kuuntelijan näkökulmasta tommonen "erikoisuudentavoittelu" on aika mukavaakin.
Joo ja kyl siin sitten on mukana myös hienovaraista kansanvalistustakin. On tää ainakin jotain semmosta vastarintaa, että kyllä mä voisin soittaa kitaraa tai hammondiakin, mutta sitten se olisi ehkä vähän useemmin tapahtuvaa jo eikä niin kiinnostavaa.
No jos sun musiikkia esittäisi kitaralla niin tuskin se olisi mitenkään epäkiinnostavaa, mutta ehkä se kumminkin syntyy aika pitkälti jouhikon avulla…
Joo, siitä systeemistä ja logiikasta tosiaan.
Onko sulla musiikin tekemisessä tai äänityksessä mitään dogmaa mitä noudatat?
On mulla mielikuvia ainakin soundeista tai joku yleiskuva musiikista, jota mä haluaisin nauhoittaa tai tehdä.
Millanen mielikuva se sitten on?
Se on semmonen rakeinen ja särönen ja kova ja pehmee. Ja sit jos sais siihen vielä jotain pulleaa, kuulauttakin.
Jotain puhuit joskus kananmunasaundista…?
Joo, ei tää kyllä kauheen ihmeellinen ole, mutta se saundi on jäänyt niin elävästi päähän. J. Takamäkeä en tunne mitenkää siis tai ole koskaan nähnyt tai kuullut, vaikka tiedän että se vässillä opettaa. ”Jone Takamäen kananmunametodi menee lyhykäisyydessään näin:Äänitetään ja miksataan tarvittava teos. Sitten sen miksauksen päälle rikotaan kananmuna, jonka paistuessa miksaukseen tulee sellainen rapea ja riksahteleva, jopa kihelmöivä saundi, kuten voi kuvitella. Siinä se, ei se ole sen kummempi. Kananmunan voi myös paistaa miksauspöydän päällä" Yksi vaikuttava unisaundi on kanssa sellainen ns. "Herran Enkeli"-saundi, eli sellainen aika hurja ja hämyisä uni-ilmestys, jota siis edelsi melko erikoinen sanoin kuvaamaton jyly. Siinä ikään kuin oli kaikkea mahdollista ääntä -hiljasta ja kovaa, rumaa ja kaunista jne. -järjestäytynyt ihan odottamattomalla tapaa ja paljon erilaisia ujelluksia ja kummallisia poksahduksia ja täräyksiä. Varmaan oli aika kliseinenkin saundi, mutta sen ulottuvuudet oli kyllä karmivan hienot.
Suositko sä yksraitanauhotusta moniraidan kustannuksella?
No en mä suosi mitenkään kyl, yleensä jos kotona teen niin on niissä sitten vaan muutamia raitoja, mutta jos olen jollekin kokoelmalle tehnyt jotain kollaasimpia, niin en ole kauhean tyytyväinen ollut niihin, kun ne menee jotenkin niin mahottomiksi sitten kun on 16 raitaa, se on vähän pöljää, vaikka sellane hälyestetiikka kiehtoiski.
Sallitaanko efektit?
Mmmm, mutta mä en ole ehkä hirveästi löytänyt tai uskaltanut alkaa käyttämään koska itseasiassa mä en tiettyjä efektejä uskalla yksikseni kokeilla tai jotenkin jää vaan kokeilematta, joku trauma varmaan kun on niin hävyttömiä juttuja nähny ja kuullu, mutta sellasia perusjuttuja kyllä ja tietenkin aina särö on hienoa erilaisissa muodoissaan.

Lempiruoka, lempijuoma ja elämän tarkoitus?
Jee!
Alotetaan siitä lempiruuasta.
Se on varmaan joku mössötyyppinen, missä on kasviksia ja soijarouhetta. Kyllä kelpaa.
Uuu, keikkajärjestäjille tiedoksi. Entäs juoma ja elämän tarkoitus?
Lempijuoma on varmaan… niin joo, nyt tää voi mennä mehtään pahasti… No mä luulen että se olis semmonen sahtityyppinen, semmonen ainakin mielikuvalempijuoma, sit siinä pitäis olla kaikkea partikkeleita paljon, siis sohjoa. Elämän tarkotus, öö… Noh, niinpä… Tulee vaan ihan latteita juttuja mieleen… Kukas sen kysymyksen oli keksinyt?
Ihan itte!
Oho.
Muistan kyllä lukeneeni vastaavanlaisia kysymyksiä monista lehdistä… Muistaakseni Kuupuu vastas tähän että syödä sipsei ja juoda limuu… Mutta en tiedä olikse tosissaan.
No ei noist kyl osaa sanoo…

Mitäs suunnitelmia on tulevaisuuden varalle?
Vaikkapa… koossa pysyminen seuraavat 200 päivää [siviilipalvelusaika museon leivissä taitaa kulua hitaasti] ja toivottavasti laului ja soittoi ja semmosta elämää. Vähän pitäis vielä opiskella loppuun ja saada Marina Takalo haltuun ja pistää pakettiin.
Mmmitä?! Niin siis semmonen vienankarjalainen laulajamummo kuin Marina Takalo, sen lauluista koitan lopputyötäni vääntää. Ai niin, Marinaa on jotku tutkijat pitäny huonona laulajana! Se on kiintoisaa. Sitte se kanssa aika improvisatoorisesti päästelee kuolin-, hää- ja kiitositkuja. etta vois se olla iha hyvä ug-ikoni mulle kyl.
Onko mitään mehukasta tulossa bändeiltä, joissa soitat?
No nyt on tulossa keväällä jossain vaiheessa se Jewelled Antlerin julkaisema, jossa on se The once and future herds, Glenin ja Lorenin ja jonkun muun bändi, ja sitten uusiseelantilainen Claypipe, semmonen splitti tulee, luultavasti CD. Ja sitten POKin kokoelmalle tulee ennalta julkasematonta musiikkia ja Deserted Villagenkin kokoelmalle… Nyt kun vauhtiin päästiin niin noista muista ”genreistä” Äijältä, joka on siis poikakuorokvartettimme, pitäisi tulla tän vuoden aikana levy, se on nauhotettu jo ja pitäisi valkata biisit ja miksata. Vilddas-yhtyeeseen olen nyt hieman liittynyt ja siltä on ehkä uutta akustista matskua tulossa, mutta en tiedä sen tarkemmin. Niin ja Pauliinan kanssa meillä on semmoinen bändi kuin Kiitolliset Eläimet. Meillä on melkein valmiina ep-levy, mutta siitä ei vielä ole ihan tietoa, se on lähinnä musta kiinni nyt, eikä sillä ole vielä julkaisijaa. Niin no, oon mä sitten haaveillut ja ajatellut kokopitkää itsekin mutta se on vielä aika hämärässä vaiheessa, vaikka kiinnostavia tarjouksia on jo kyllä tullut! Nyt vaan tää museoduuni vie vähän virtaa tästä taiteesta.
Onko sulla vielä joku sananen Hindupyöräilijän lukijoille, joku opinkappale vaikka?
No, pärjätkää ja olkaa kunnolla ja lukekaa Hindupyöräilijää, hyvä lehti.
Ohoh, nehän lukee sitä just parhaillaan.
Niinpä, onpas muuten jännittävää. Semmonen Hindupyöräilijä-anekdootti tuli kun olin siellä Kaustisilla opiskelemassa niin Kokkolasta ostin levykaupasta alennuksella kauheen kasan Toinen Vaihtoehto -lehtiä ja sitten siitä alkoi taas tietynlaiseen maailmaan tutustuminen ja siellä naureskeltiin hauskoja lehden nimiä ja tietenkin Hindupyöräilijä tarttui mieleen ja Pomminheittäjä. Sitten kun olin Tampereella ja ekaa kertaa Käkelässä [legendaarinen Hallituskadun kommuuni], sitten jostain tuli mieleen Hindupyöräilijä, heh heh heh, että onpas hupsu lehden nimi, ja sitten Janne jotain mutisi että asuu se Jansku tossa viereisessä huoneessa…

YLÖS