|
SUNBURNED HAND OF THE MAN
Lau Naukkarinen haastatteli sähköpostitse liian kauan aikaa sitten.
Hindupyöräilijä: Miltä Sunburned Hand of the Man-toteemipaalu näyttäisi?
Paul Labrecque:
Harmaakarhu
Pöllö
Kettu
Susi
Kotka
Tappajavalas
Sammakko
HP: Millainen olisi täydellisin soittopaikka?
PL: Mäntymetsässä punavalkoisten sienten (jotkut sähköisiä) päällä, seisovien kivipaasien ympäröimänä, joihin on kaiverrettu viikinkien voimaloitsuja, toteemipaalu keskellämme, säteillen ei-minkään aaltoja Neljää Kulmaa kohden.
Rich Pontius: Yhden paikan valitseminen olisi liian vaikeaa. Sen täytyisi olla ulkona, siellä soittaminen on aina mahtavaa syntyvien tunteen ja äänten takia. Mieleen tulee vaikka Islanti ja Hawaji.
HP:Mikä on kaikista epäterveellisin asia, jota diggaatte?
PL: Jotkut meistä eivät syö hyvin. Toiset polttavat liikaa……
Rich Pontius: Luultavasti pahin juttu on että käytän liikaa sokeria. Yritän rajoittaa nikotiinin, alkoholin ja huumeiden käyttöä vain 4-5 iltaan viikossa, joten se ei voi olla liian epäterveellistä.
HP: Onko musiikin tekemisellä eroa Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä?
PL: Soittaminen on ollut olemassa kymmenien tuhansien vuosien ajan. Yksi eroavaisuuksista on se, että Pohjois-Amerikan asukkaina myyttisysteemimme ei ole kauhean kehittynyt……… Siinä missä te saatatte kysyä ikiaikaisilta haltijoilta opastusta siitä, missä tie voi kulkea, jotkut täällä amerikassa päällystävät tien ensin ja sitten vasta ihmettelevät, miksi se on täynnä kuoppia. Jos haltijat (tai jättiläiset, lumimiehet tai aaveet) ovat tyytymättömiä meihin, täällä ei ole kovinkaan monta, jotka edes huomaisivat sen. NNCK, VCO, JOMF, MVEE, Jewelled Antlerit, Pelt…… he ovat niitä, jotka näkevät merkityksen ja kuuntelevat mitä Henki heidän korviinsa kuiskii.
RP: Hassua että niin monet kysyvät tuota samaa. En ole huomannut eroja. Yleisöt kaikkialla ovat olleet mahtavia ja syntynyt musiikki on ollut esityspaikasta riippumatta rehellistä ja avointa.
HP: Näin teidän soittavan VPROn radiosessioissa (Amsterdamissa), jossa teitä pyydettiin soittamaan sama kappale uudestaan ja uudestaan äänitystä varten. Joka kerralla kappaleen tunnelma ja pintarakenteet muuttuivat vaikka perusrakenne pysyi samana. Onko teillä yleensä tapana käyttää tuollaisia rentoja perusrakenteita joiden päälle improvisoitte vai tapahtuuko niin vain kiertueilla?
RP: Ei, meillä ei ole etukäteen minkäänlaisia kappaleiden perusrakenteita, olimmepa sitten kiertueella tai emme. VPROlla se johtui olosuhteiden pakosta. Se, että soitetaan mukavissa tiloissa keskellä iltapäivää, ei ole tyypillistä meille. Soittaminen bändissä keskellä päivää on minulle aina outoa ja hiukan vaikeaa (kitaran soittaminen itsekseni on eri asia, sen kanssa ei mitään ongelmaa). VPRO oli myös mielenkiintoinen juttu sillä he saattoivat sanoa "Okei, voisitteko soittaa meille 10 minuuttisen kappaleen," ja 10 minuutin jälkeen "Okei, nyt voisitte soittaa 3 minuuttisen biisin". Tuntui vähän epäluonnolliselta yrittää aloittaa ja lopettaa musiikkia tuolla lailla. Juuri kun aloimme lämmetä, piti lopettaa. Jos totta puhutaan, VPROlla soittaminen oli mahtavaa, mutta se nyt vain oli vähän erilainen reissu. No, välillä joku perusgroove saattaa ilmestyä yhtenä iltana ja palata soittoomme viikkoja myöhemmin, mutta ei meillä ole muistikirjaa riffeille, josta voitaisiin katsoa "Hei, soitetaan 'Steak Bomb'. Tiiättehän, se menee niinku dum-da dum-da dum-dum-da."
|
HP: Millaisia ovat äänitystapanne ja mikä merkitys niillä on teille?
PL: Yleensä heitämme vain minidiskiin (tai kameraan) yhdistetyn stereomikin roikkumaan milloin vain ja missä vain kaksi tai useampi meistä ovat samassa huoneessa……… Soitollamme on meille valtava merkitys. Olemme jotenkin onnistuneet virtaamaan valtaisassa Kaiken Mikä On Tapahtunut Aikaisemmin, Tämän Hetken Ja Kaiken Mikä Tulee Vielä Tapahtumaan - Kaivossa…… Meille itsellemme on kunnia, että olemme löytäneet toisemme ja että voimme luottaa toisiimme niin, että voimme hypätä reunalta yhdessä, tietäen että meidät kaikki ottaa kiinni kaaoksen ja samanaikaisuuden rakastavat käsivarret.
RP: Meillä on pääasiassa vain äänityslaite ja mikrofoni (tai useampia) huoneessa tai keikalla, laitamme ne päälle ja alamme soittaa. Olemme tehneet joitain studiosessioita mutta metodi on sama, kamat pystyyn, nauha pyörimään ja soittamaan. Tämänkaltainen prosessi ehkä on hitaampi editoinnin kannalta, mutta muut tavat eivät tulisi kysymykseen, sillä luomme musiikkia sitä mukaan kuin etenemme. Tiedäthän, se ei toimisi jos löytäisimme hyvän menon ja hyppäisimme kiertoradalle ja sen lopuksi laskeutuisimme sanoen " Hei pistetäänpä äänitys päälle ja tehdään sama uudestaan". Tämä metodi nojautuu myös pitkiin kappaleiden rakenteisiin, jotka ovat meidän juttumme. Ja välillä on jännittävää kuunnella äänitystä viikkojen jälkeen sen tekemisestä ja huomata että soitimme tiukan 40-50 minuutin jöötin joka vei meidät johonkin erityiseen paikkaan ja piti itsensä kasassa alusta loppuun asti. Sitä ei tietenkään aina tapahdu, yleensä kappaleet hajoavat hetkeksi ennen kuin huuto jatkuu.
HP:Miksi teitä on niin monta?
PL: Rakkaus.
RP: Olen kysynyt samaa itseltäni monta kertaa eikä minulla vieläkään ole vastausta. Käytännössä suurella yhtyeellä on valtava määrä sekä haittapuolia että etuja. Siitä huolimatta, tällä hetkellä tunnemme toisemme niin hyvin että pystymme soittamaan sekä murto-osalla porukkaa että koko bändin kanssa ja tekemään siitä jotain arvokasta ja hauskaa.
HP: Pitäisikö meidän Suomessa tietää jotain teidän sivuprojekteistanne? Kertokaa jotain.
RP: Usiemmat meistä ovat soittaneet muissa bändeissä ennen Sunburnedia ja monilla meistä on muita projekteja sekä Sunburnedin jäsenten että muiden kanssa. Minulla on kolmihenkinen kitara-basso-rummut-bändi nimeltä the Touch Me Theres. Se auttaa pitämään asiat tuoreena ja antaa minun seikkailla sellaisilla musiikin alueilla jotka eivät mahdu Sunburnedin kaaren sisään.Kyseinen alue pitää tällä hetkellä sisällään suurimmaksi osaksi säröisten voimasointujen rynkyttämistä ja paljon huutoa.